Ehkä kaikki menee hyvin?

  

Etualalla evankelista Wisaran,
 taaempana mies,
joka haluaa olla kristitty.

Vakavan oloinen mies katsoo minua ja odottaa. Papin kai pitäisi tässä kohtaa kysyä tai sanoa jotain.

Auringonvalo siivilöityy bambukirkon raoista kasvoilleni. Viereisessä pöydässä istuu työtovereita, thaimaalaisia ja yksi suomalainen. Pienelle vaatimattomalle pöydälle on katettu hedelmiä ja keksejä. Kirkon virkaa toimittavan bambumajan lattia on savinen ja allamme notkuvat muovituolit. 

Ympärillä koko Baan Rai Pattanan kylän elämä, äänet ja tuoksut. Lapset raahaavat seinän toisella puolella nukkuvaa koiraa jaloista ja nauravat. Koira ei ole moksiskaan. Taitaa olla tottunut tähän leikkiin.


Etsin oikeita thai-kielen sanoja mielestäni - ja oikeita sanoja ylipäätään. Omalla äidinkielelläänkin papin tulee olla jotenkin "herkillä" tällaisessa tilanteessa. Kyseessä on iso päätös. Haluaisin tutustua mieheen, mutta en kuitenkaan kuulustella. Haluaisin yrittää vastata hänen kysymyksiinsä, mutta en saarnata. 

"Kuulin evankelista Wisaranilta, että haluaisit ottaa vastaan kasteen?"

Vakava mies nyökkää. Wisaran on kertonut, että mies on harkinnut kasteelle tulemista useamman kuukauden. He ovat käyneet yhdessä monia keskusteluja. Nyt päätös on kuitenkin selvästi tehty.

"Haluaisin kuulla, miksi haluat tulla kastetuksi?"

Mies puhuu lyhyesti ja saan selvää sen verran, että jostain syystä päätös on syntynyt juuri nyt, itse asiassa edellisenä yönä,  ja se tuntuu hyvältä. Mies hymyilee ja samoin tekee evankelista Wisaran vieressäni.

Päätökseen saattaa olla vaikuttanut se, että viikonlopun aikana kylässä on järjestetään opetuslapseus-koulu, joka muistuttaa aika tavalla kotoista rippikoulua. Koulutusta on tullut vetämään teologian tohtori Lilja Kinnunen-Riipinen, lähetystyön konkari ja monille paikalla olijoille jo tuttu henkilö. Lilja on on myös Bangkokissa toimivan luterilaisen seminaarin johtaja.

Lauantain koulutukseen tuli kymmenien
 kilometrien päästä ihmisiä, jotka halusivat oppia
kristinuskon perusasioita. Tiet alueella ovat usein
huonokuntoisia ja hankalia,
joten paikalle tosiaan on haluttava.

Evankelista Wisaran, toivottavasti pian pastori Wisaran,
tekee Pohjois-Thaimaassa korvaamatonta työtä.
Suurin osa ihmisistä on paikalla juuri hänen ansiostaan.

Minä sain koulutuksen aikana toimia mallina - keskustelimme siitä, mitä valkoinen väri
viestittää jumalanpalveluksessa. Wisaran tulkkasi opetusta akha-kielelle.

Kerron lyhyesti miehelle kasteen merkityksestä. Rajallinen kielitaito panee papinkin sanomaan asiat tiivisti ja konkreettisesti.

"Kaste on lahja, jota ei tarvitse ansaita. Sitä ei tarvitse koskaan uusia, vaikka kuka tahansa sanoisi niin. Siinä Jumala lupaa kulkea vieressäsi läpi elämän ja kuoleman".

Käymme läpi miehen kanssa messun kulkua ja kerron hänelle, että kasteen jälkeen hän saa myös kastekynttilän, jonka hän voi sytyttää esimerkiksi aina silloin, kun Jumalaan uskominen tuntuu vaikealta. Silloin hän muistaa kastepäivänsä ja sanat, jotka hänelle lausutaan.

Mies kuuntelee tarkasti ja nyökkää. Arvelen, että hän pitää kastekynttilään liittyvästä ajatuksesta. Elämä täällä Pohjois-Thaimaan syrjäseuduilla ei ole helppoa, ja siksi rukouskynttilälle voi hyvinkin tulla käyttöä. Ehkä myös silloin, kun joka paikassa riehuvat henget koettelevat uskoa. Vaikka suurimmalle osalle meistä suomalaisista henget eivät ole todellisuutta, monille thaimaalaisille ne ovat sitä hyvin suuressa määrin.

Mies odottaa vielä hiljaisena vastapäätä, josko papilla olisi vielä jotain kerrottavaa.

Kakistan kurkkuani ja kysyn olisiko hänellä jotain kysyttävää minulta?

Mies pudistaa päätään. Ojennan käteni ja sanon olevani hyvin iloinen siitä, että seuraavan päivän messusta tulee merkittävä juhla myös hänelle. Mies puristaa kättäni, hymyilee ja lähtee takaisin ystäviensä luokse.

Heti miehen lähdettyä mietin, että menikö tämä ihan niin kuin pitää. Lilja ja Katariina toteavat, että se oli sitten pastorin ensimmäinen thai-kielinen toimituskeskustelu. Niinpä taisi tosiaan olla.

    

MInä yritän lausua sanoja oikein ja mietin, että miten

näitä keskusteluja käytiin Suomessa. Kaikki tuntuu erilai-

selta, mutta lopulta ydinkysymys on sama. Miksi haluan

olla kristitty? Miksi haluan ottaa vastaan kasteen?

Pian miehen jälkeen Wisaran ilmoittaa minulle, että kastettavaksi haluaisi tulla vielä eräs nainen ja kaksi lasta. Vaikka uutiset ovat tietysti iloisia, paineita alkaa kerääntyä  niskaani. Jo pelkän ehtoollismessun toimittaminen thai-kielellä ja aivan uudessa tilanteessa jännittää, mutta nyt messun luonne on muuttunut täysin. Meillä on neljä kastetta! Haasteena lienee se, että Suomessa vastaavanlaiset tilanteet suunniteltiin huolellisesti pienintä yksityiskohtaa myöten. Ruotsin- tai englanninkieliset tilaisuudet sitäkin tarkemmin. 

Nyt kuitenkin messun kielenä thai ja akha. Ja tapa tehdä asioita täysin toinen. Ja oman työnsä suomalainen haluaa tehdä mahdollisimman hyvin ja huolellisesti.

Nappaan hedelmiä ja jään odottelemaan muita kasteelle haluavia pieneen juttuhetkeen. 


Kun olen käynyt kaikkien kanssa kastekeskustelut nousen ja menen hakemaan vettä, jota minulle tarjoillaan varjoisassa nurkassa bambukirkon vieressä. Nauttiessani kylmästä vedestä mietin, että täällä niin moni ihminen ja niin monet tilanteet opettavat minua jatkuvasti, vaikka minut on palkattu tänne opettamaan toisia. 

Kaikkein tärkein opetus ainakin toistaiseksi on ollut se, että on päästettävä sellaisesta ajattelutavasta irti, että minä voisin jotenkin hallita ja kontrolloida tilanteita. Seuraavana päivänä on messu ja neljä kastetta, enkä ole yhtään kartalla siitä, miten työnjako thaimaalaisten työtovereiden kanssa sujuu, tai siitä ilmaantuuko kaikki kastettavat paikalla, tai tuleeko heitä mahdollisesti lisää.. tai..  luetteloa voisi jatkaa aika pitkään.

On kai luotettava siihen, että jokin suurempi kantaa. Hörppään lisää vettä ja katselen miten tytöt nauravat ja leikkivät koirien kanssa. Höyryäviä kattiloita ja hedelmäkulhoja kannetaan lisää kirkon sisälle rakennettuun ruokapöytään, johon mahtuu jokainen. Bambukirkosta kuuluu iloista puheensorinaa. Pian aletaan harjoitella ristikulkuetta ja ristinmerkin tekemistä. 

Ehkä se huominen menee ihan hyvin. Ehkä kaikki menee ihan hyvin.

Tero 

Sunnuntain koittaessa kuljimme kulkueessa kylän halki.

Alttarille tuotiin kulkueessa Raamattu, kynttilät ja kukkia.

Pieni altari sai koristeensa ympäröivästä luonnosta.

Messussa kastettiin neljä ihmistä. Pienen pojan päälle puettu
"liian suuri" alba puhutteli minua, vaikka poika tuntui alkuun nolostuvan siitä.
Se kuvastaa osuvasti liian suurta armoa,
johon meidät kaikki kasteessa puetaan.

Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kastetuillle annettiin kastekynttilät.

Kansallispuku ilmentää kansan omaa identiteettiä.
Se on näkyvä tapa kertoa kaikille, keitä he ovat.

Messun päätteeksi Herran siunaus lausuttiin kolmella kielellä:
suomeksi, thaiksi ja akha-kielellä.

Jokaisen ihmisen toive on tulla nähdyksi. Ehkä tuo toive korostuu
niiden parissa, joiden oma kulttuuri ja olemassaolo on koko ajan uhattuna.

Koko kylä asettui kuvaan messun jälkeen riisipellon laitaan. Meidän taaksemme
kylä toivoo kovasti omaa kirkkoa. Jos kaikki sujuu hyvin,
kirkon rakentaminen alkaa alkuvuodesta 2014.
Lähetysseura tukee kirkon rakennusta.
Bongaa kuvasta linssilude koira.

Tytöt ja leikkikaveri.

"Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka".  Matt. 28.

Kadonneen korealaisen metsästys

Kumarrun solmimaan juoksukenkäni nauhat ja nappaan vesipullon pöydältä. Olen jo sulkemassa ulko-ovea, kun päätän sittenkin vielä palata sisään. Painan kännykästäni Teron numeron ja toivon, että kuulen edelleen hälytysäänen tuuttauksen. Hälytysääni kuuluu, hyvä. Sillä se merkitsee sitä, ettei puhelinta ainakaan ole suljettu. Mutta tällä kertaa en oikeastaan edes ehdi toivoa, että joku vihdoin vastaisi, kun puhelin kilahtaa ja kuulen nuoren naisäänen sanovan: "Sawat dii kha."

Tässä vaiheessa tarinaa lienee viisasta palata päivän alkuun. Tapahtumasarja lähti nimittäin liikkeelle Teron aamuisesta taksimatkasta Asoken toimistolle. Tarkoitus oli hoitaa nopeasti asiat toimistolla ja ennen koulun alkua ehtiä vielä  lukemaan edessä olevaan kokeeseen. Mutta matkaan tuli niin sanotusti pieni mutka...kun, kännykkää (aivan uusi sellainen) ei löytynyt mistään! 

Jonnekin tänne se on kadonnut..

Sen jälkeen kun olin kolunnut läpi kotimme jokaisen nurkan, ei oikeastaan jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin että kännykkä oli tippunut taksiin.

Taksissa taisin korealaisen viimeksi nähdä..

Jonkin aikaa Tero päivysteli toimiston nurkalla, josko kuski ajaisi paikalle takaisin ja minä jatkoin soittamista teron numeroon toivoen, että kuski sieltä vastaisi. Ei näkynyt kuskia, eikä kuulunut.

Jäinkö mä tässä pois..vai oliko se asokella..

Kadonnneen puhelimen löytyminen Bangkokin kokoisessa suurkaupungissa, ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä. Mutta Tero elätteli sitkeästi toivetta siitä, että kuski yrittää kyllä sen palauttaa. Taksimatkan ajan oli nimittäin juteltu niitä näitä ja Tero oli vakuuttunut kuskin hyväsydämisyydestä. Puhelimen jäljittämistä hankaloitti kuitenkin se, ettei täyttä varmuutta puhelimen olinpaikasta kuitenkaan ollut.

Sawatdii khrap! Ookko nähny mun kännykkää?

Vai tippuikohan se tänne klongiin..

Kotikadulla tyhjennettiin kyllä viemäreitä..
kysytäänpä herroilta!

Kun kerroimme tapahtuneesta koulussa oli mielenkiintoista huomata, miten Teron ongelma muuttui kaikkien yhteiseksi huolenaiheeksi. Opettaja mietti, miten nyt kannattaisi toimia ja lähetti Teron kesken kokeen soittamaan ensin toimistoomme thaita puhuvalle työntekijälle, joka puolestaan saisi soittaa taksien löytötavaratoimistoihin. Puhelimen katoamista pahoiteltiin ja sen löytymiselle toivotettiin hyvää onnea.

Kyllä se vielä löytyy..

Koulupäivän jälkeen minä jatkoin soittoyrityksillä ja Tero lähti puhaltamaan kiukkuaan muai-thai treeneihin. Ja toden totta, siinä vaiheessa, kun en enää odottanut kenenkään vastaavan, kuulen langan päässä nuoren naisäänen vastaavan: "Sawat dii kha." Esittelyjen jälkeen minulle selviää, että nainen on taksikuskin vaimon siskon tytär. Hän kertoo setänsä huomanneen taksiin tipahtaneen puhelimen aika pian sen jälkeen, kun Tero oli poistunut autosta ja arvelleen puhelimen kuuluvan thaita puhuvalle farangille. Taksikuski ei ollut kuitenkaan uskaltanut vastata puhelimeen. Ilmeisesti hän pelkäsi, että mahdollinen soittaja puhuisi vain englantia tai että saattaisi itse joutua vielä vaikeuksiin ja siksi arasteli tilanteen hoitamista yksinään. Mutta kun kuski illalla oli pääsyt kotiin, hän soitti ihmiselle, jonka tiesi osaavan puhua englantia ja joka uskaltaisi ja osaisi hoitaa asian. Niinpä nuori neito oli päivystänyt illalla puhelimen vieressä odottaen puheluani. Englantia hän ei kyllä osannut, mutta monen täsmennyksen ja toiston jälkeen pääsimme sopimukseen siitä, missä ja monelta vielä samana  iltana tapaisimme.

Pelastuspartio lähti liikkeelle!

Tarkistin vielä oppikirjasta ymmärtäneeni kellonajan oikein, kokosin mukaani lahjakassin ja lähdin sovitulle metroasemalle. Ja kun sitten lopulta pääsin perille (ulos oikeasta exitistä ja oikealle kadulle) edessäni oleva näky oli vähintäänkin liikuttava. Paikalla ei nimittäin ollut vain sukulaistyttö ja hänen ystävänsä- vaan autossa odottivat myös taksikuski, hänen vaimonsa, isoäiti, ja perheen koira. Koko perhe halusi siis saapua paikalle.  Ja minusta tuntuu, että tilanteesta iloitsi jokainen! Käytin jokaisen tilanteeseen sopivan osaamani adjektiivin ja kiittelin jokaista yhdessä ja erikseen. Taksikuski myhäili taustalla tyytyväisenä, antoi muiden puhua ja totesi ainoastaan, että mieheni on komea! Ja niin kuin täällä aina, tästäkin tilanteesta oli tietysti saatava kuva - niinpä asettauduin poseeraamaan kasvoilla onnellinen hymy, kännykkä kädessä ja taksikuski kainalossa. Hyvästelyjen jälkeen nämä ihmiset jaksoivat vielä olla huolissaan siitä, miten pääsisin näin myöhään kotiin ja tarjosivat minulle kyytiä ,toiselle puolelle kaupunkia. Minä kiitin kohteliaasti ja sanoin selviäväni hyvin metrolla.

Seuraavana päivänä koulussa puhuttiin vain löytyneestä kännykästä. Ilokin oli siis yhteinen. Opettajamme, joka tavallisesti ei anna minkään ylimääräisen asian keskeyttää oppituntia, palasi tapahtuneeseen yhä uudelleen. Jotain kovin herttaista oli hänen vilpittömässä ilossaan ja kehotuksessaan kiittää mielessämme hyväsydämistä taksikuskia. Eikä siinä kaikki, sillä tuo buddhalainen opettaja kehotti meitä ennen kaikkea kiittämään tapahtuneesta Jumalaa. 

Kännykän katoaminen ja löytyminen oli erinomainen oppitunti thaimaalaisesta kulttuurista. Koko viime viikon olimme nimittäin koulussa opiskelleet arvoja, joita thaimaalaiset arvostavat suhteessa toisiin ihmisiin. Vihkoon on lukemattomia kertoja harjoiteltu sellaisia sanoja kuin avulias (yafyaphyaphää), hyväsydäminen (oopoomaarii) ja huomaavainen (namchaimaitrii). Nyt uskon nuo sanat muistavani. Ainakin paperinmaku on niistä hävinnyt.

Täältä se kadonnut korealainen* sittenkin löytyi.

* = samsungin kännykkä

Kulttuurien kohtaaminen vai törmäys?

Joskus raamatunteksti osuu aika kohdalle. Se kertoo jotain oleellista ihmisyydestä ja siitä, miten vaikea on ymmärtää toista. Siitä on hyvä aloittaa tämän kertainen blogi. 

Babylonin torni ja kielten sekoittuminen

Koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä. Kun ihmiset siirtyivät itään, he löysivät Sinearin maasta tasangon ja jäivät sinne asumaan. Ja he sanoivat toisilleen: "Tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." He käyttivät savitiiltä rakennuskivenä ja asfalttipikeä muuraamiseen. He sanoivat: "Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti. Sillä tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli koko maan."

Herra tuli katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmiset rakensivat, ja sanoi: "Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta." Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia. Kaupunki sai nimen Babylon, sillä siellä Herra sekoitti ihmisten kielen ja sieltä hän hajotti heidät kaikkialle maailmaan.

1. Moos.11:1-9

7 kuukautta Bangkokissa

Thaimaalaisuutta sovitetaan suomaisen ylle.

Reilun seitsemän kuukauden Bangkokissa asumisen jälkeen kaksi hyvin erilaista kulttuuria ja kieltä hakee omassa päässä paikkaansa. Erilaisuudet ja suoranaiset vastakohdat suomalaisen ja thaimaalaisen elämäntapojen välillä ihmetyttävät, kiinnostavat, häiritsevät ja välillä ärsyttävät suunnattomasti. Toisaalta olemme hämmästelleet välillä sitä, miten samanlaisia piirteitä suomalaisissa ja thaimaalaisissa on!

Tällaisen maahanmuuttajan, farangin (niin kuin meitä täällä kutsutaan) näkövinkkelissä kulttuurierot tietysti kärjistyvät, koska uudessa kulttuurissa pyrkii pärjäämään oman kulttuurin tapojen, käytäntöjen ja ajatusmallien avulla. 

Jossain kulttuurishokin käppyrässä tässä varmasti edelleen pyöritään. Toisaalta voi ajatella, että juuri tässä vaiheessa havainnot omasta ajattelusta ja käsityksistä kahteen eri kulttuuriin liittyen ovat "tuoreita" ja värikkäitä niin hyvässä kuin pahassa.

No tässä blogissa on joka tapauksessa muutama havainto suomalaisuudesta ja thaimaalaisuudesta silläkin uhalla, että yleistysten tekeminen ei koskaan ole kovinkaan tarkka tieteenlaji. Kulttuuriin ja uskontoon liittyvät yleistykset ovat myös vaarallisia, jos uskoo, että niillä pystyy määrittämään ja selittämään yhdenkään ihmisen persoonallisuuden tai käyttäytymistavan. Hyödyllisiä ne ovat siksi, että kulttureissa on yleisiä ja kullekin kulttuurille ominaisia piirteitä aivan samalla tavoin kuin jokaisessa kielessä on oma kielioppinsa. On myös pidettävä mielessä, että jokainen maa pitää sisällään monta erilaista kulttuuria jo pelkästään maantieteellisten alueiden ja sukupolvien välisten rajojen mukaisesti. Oma katsantokantamme on thaimaalaisuuteen, joka näyttäytyy ennen kaikkea Bangkokissa.

Kaksi kulttuuria ottaa toisistaan mittaa. Kuva "muaythai"-ottelusta
 Lumphini-stadionilta. Muay-thai on yksi Thaimaan kansallisurheiluista.

• Thaimaalainen kulttuuri on hyvin hierarkinen. Oman paikan selvittäminen hierarkian portaikolla (lue: missä tahansa sosiaalisessa tilanteessa) on ensiarvoisen tärkeää kohdatessa uusi henkilö. Tästä syystä meille saatetaan esittää suomalaisen mittapuun mukaan hyvinkin henkilökohtaisia kysymyksiä ensi kohtaamisella tai tutun kaupan tiskillä. Vertailun vuoksi - milloin viimeksi lähikaupan myyjä on kysynyt sinulta kuittia ojentaessaan talosi vuokraa tai sinun palkkaasi? Asemaan Hierarkiassa tuntuisi vaikuttavan ainakin varallisuus, asema, oppineisuus, suku ja kielitaito. Hierarkinen rakenne näkyy myös kielessä. Persoonapronomineina käytetään thaimaalaisten keskuudessa usein sellaisia ilmauksia kuin "vanhempi" ja "nuorempi". Kuten arvata saattaa, tällaisessa yhteiskunnassa on selkeä marssijärjestys sen suhteen, kuka tekee viime kädessä päätöksiä. 

• Suomalaisessa kulttuurissa hierarkinen rakenne on väistynyt aika tavalla. Tasapuolisuuden ja tasa-arvon nimiin vannotaan joka yhteydessä ja hyvä näin! Joskus mietityttää kuitenkin se, onko pesuveden mukana mennyt hyvääkin. Ennen kaikkea tulee mieleen nuorempien ja vanhempien ihmisten välinen suhde. Otan kärjistäen vain yhden esimerkin - Suomessa vanhuksia ei arvosteta, koska iän tuomaa viisautta ja elämänkokemusta pidetään yhdentekevänä. Ihminen tuntuu menettävän merkitystään ja arvostusta sitä mukaan, kun hän vanhenee. Thaimaassa asia on juuri päinvastoin. Kun Thaimaassa Uuden vuoden aikaan nuoremmat polvistuvat vanhusten eteen ja vedellä valellen siunaavat heitä, tuntuu siltä, täällä pidetään kiinni jostain tärkeästä. 

• Thaimaalainen ruoka on tulista. Suomalainen mautonta. Ruokalajit lajitellaan täällä hauskalla asteikolla - makea, hapan, tulinen..mauton. Yritä siinä sitten selittää paistettujen ahventen, uusien perunoiden ja ruisleivän ihanuutta!

• Suomessa on aina kylmä. Oli sitten kesä tai talvi. Koulussa on herättänyt aika lailla hilpeyttä, kun olemme kertoneet, että Suomessa helleraja on 25 astetta ja monet pitävät jo tällaista lämpötilaa tukalana ainakin useamman päivän jatkuessaan. Täällä 25 astetta on viileä ilma.

• Thaimaan kansallista identiteettiä yhdistää kuningas ja kuningashuone. Kuninkaalla ei ole enää poliittista valtaa, muunlaista vaikutusvaltaa sitäkin enemmän. Kuningas on jonkinlainen ideaali, pyhä ja puhdas. Kuningas on arkielämän ja politiikan yläpuolella, eikä hänen kritisoimisensa ole sallittua. Kuningasperhettä suojelevasta lainsäädännöstä voi olla montaa mieltä, mutta tuntuu siltä, että lainsäädännön avulla halutaan suojata thaimaalaisuuden yhtä perustavaa elementtiä. Tällainen suhtautuminen kuninkaaseen on tietysti suomalaiselle aika vierasta. Samalla on tullut  pohtineeksi sitä, mikä suomalaisessa kulttuurissa on nykyään kaikkein perustavinta tai pyhintä? Vapaus ja kriittinen ajettelu tulee ensimmäisenä mieleen. 

• Thaimaalaiset eivät hymyile koko ajan. Tosin huomattavasti useammin kuin suomalaiset.  Hymyn aitousaste tietysti vaihtelee. Asiakaspalvelu sen sijaan toimii, olit sitten asioimassa lähes missä tahansa. Suomessa asiakaspalvelusta on tullut itsepalvelua.

Usein kun ryhtyy puhumaan paikallisten kanssa thaita,
saa vastineeksi aidon hymyn!

• Thaimaa on aika kaukana suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnan mallista. Esimerkiksi suomalainen työttymyystuki on thaimaalaisittain täysin käsittämätön ajatus. Täällä ei ole työtä, jota tekemään ei löytyisi ihmistä. Aineellinen köyhyys ja kurjuus on täällä silmiinpistävää. Samoin rikkaus.

• Suomessa on käsittämättömän puhdasta, ympäristöön ja luonnonsuojeluun kiinnitetään valtavasti huomiota. Täällä kaikki heitetään samaan roskikseen, josta joku sen jossain vaiheessa käsin lajittelee. Bangkokin pienet kanaalit eli klongit ovat kuin avoviemäreitä. Ja ihmiset asuvat niiden varrella.

• Suomi on "laatikko"-yhteiskunta, jossa elämä yritetään pakata turvalliseen laatikkoon. Kylkeen kiinnitetään käyttöohje -> urheile, syö terveellisesti, pese hampaasi, tule ajoissa töihin, hoida asuntolainasi, suorita hygieniapassi, käytä turvavyötä kaikissa tilanteissa. Onnellinen elämä on kontrolloitu elämä. 

• Thaimaassa mikään taas ei tahdo pysyä laatikon sisällä. Aikataulut mättävät, mikään ei valmistu silloin kun pitää, ihmiset asuvat puoliksi kadulla (tai oikeastaan olohuone levittäytyy kadulle), Kokousta tärkeämpää on puhua niitä näitä työkaverien kanssa. Ihmiset ottavat lainaa miettimättä lainkaan miten sen maksaisi takaisin. 

• Thaimaassa uskontoja ja uskonnollisuutta arvostetaan. Kun kertoo olevansa kristitty ja lähetystyöntekijä, se on toistaiseksi aiheuttanut pelkästään positiivisia reaktioita. Uskonnottomuutta pidetään jonkinlaisena puutteena. Ikään kuin elämässä olisi silloin iso tyhjä aukko. Uskonnollisuus on täällä osa elävää elämää, ei jonkinlainen eristetty karsina elämässä, josta vaietaan. Pyhän kunnioittaminen on näin ollen myös perustava osa elämää. Toisen ihmisen vakaumusta kunnioitetaan ja siitä ollaan kiinnostuneita. Eräs kristityksi kääntynyt thaimaalainen sanoi yhdeksi syyksi kääntymiselleen sen, että hän halusi pois jälleensyntymisen loputtomasta ketjusta. Hän siis pitää yhä kiinni uskostaan buddhalaisuuden yhteen perusoppiin, mutta halusi siitä irti! 

• Thaimaalaiset ovat hyvin taikauskoisia. Monissa elämäntilanteissa käydään hakemassa apua ennustajilta (thaimaan kielen ennustajaa tarkoittava sana on suoraan käännettynä "näkevä lääkäri"). Elämän kriisitilanteissa päädytään ennustajan luokse, vaikka ihminen tarvitsisi esimerkiksi terapeuttia. Terapeuttien hinnat ovat tosin tavallisen kansan ulottumattomissa. Buddha-munkit pyörittävät myös ennustus-bisnestä.

Ennustaja työssään.

Ja viimeiseksi siihen yhteen hyvin samanlaiseen piirteeseen. Thaimaalaiset puhuvat käyttäytymismallista เกรงใจ (kreegchai), joka on kuin suomalaista vieraanvaraisuutta, vaatimattomuutta ja sitä, että ei haluta olla millään tavoin toiselle vaivaksi. Se näkyy myös siinä, että ei oteta vastaan hyvää palautetta "eipä tämä ole juuri mitään.."

Kolmen kulttuurin kohtaaminen! Vasemmalla
Mayu Japanista ja opettaja
Natthawuth Thaimaasta. 

Vieraassa kulttuurissa asuessa on kummallekin meistä tullut yhä tärkeämmäksi se, että tiedostaa sen mistä itse on kotoisin ja miten oma ajattelu ja käyttäytyminen rakentuu. Kun tämän pitää mielessä ja arvostaa kaikkea sitä hyvää, jota omassa kulttuurissa on, pystyy kohtaamaan myös toisen kulttuurin edustajan ja arvostamaan häntä. Vain tästä lähtökohdasta käsin syntyy aito kohtaaminen.

Tero

Sydän kahtia

Kun thaimaalaiset joutuvat tekemään
hankalan päätöksen, "sydän pitää
leikata kahteen osaan".

Thaimaalaiset puhuvat sydämestä usein. Sana "chay" viittaa sydämeen. Kun ollaan iloisia, sydämessä tuntuu hyvältä "diichay" (dii=hyvä). Kun thaimaalainen pelästyy, "sydän tippuu", "tokchay" (tok=tippua, käytetään myös kuvaamaan sadetta, joka on siis "fontok" "sade tippuu").

Kaksi kieltä ei kuitenkaan koskaan käänny ikään kuin peilikuvikseen. On merkityksiä, jotka pysyvät vain yhden kielen sisällä ja siksi käännös on tosiaan aina väännös.

Kieli, ajattelu ja kulttuuri ovat tiiviimmin kytköksissä toisiinsa kuin pinnalta katsoen yleensä voisi olettaa. Kieli ei ole pelkästään "ajatusten vaate". Suhde on paljon syvempi ja monivivahteisempi. Samalla kun opiskelee kieltä, pääsee hieman kurkistamaan siihen mielenmaisemaan, jonka kautta paikalliset hahmottavat ja elävät elämäänsä.

Samalla tajuaa mielenkiintoisia juttuja omasta kielestä ja ajattelusta, joita ei havaitsisi, ellei joutuisi kohtaamaan itselleen hyvin toisenlaista kieltä ja kulttuuria. Vieraassa kulttuurissa se, mitä on ja mistä on kotoisin, nousee alitajunnasta ylös kuin korkki veden pinnalle. Sen voi sanoa varmuudella, että kotimaahan palaa uusin silmin myös siinä suhteessa, mitä ajattelee Suomesta ja suomalaisuudesta.

Paikalliset sähkötyöt kuvaavat aika hyvin omassa mielessä
pyöriviä thai-koukeroita!

Oma lukunsa thai-kielessä on se, että uskonnollinen kieli poikkeaa tavallisesta kielestä hyvin paljon. Uskonnollinen kieli perustuu kuninkaalliseen kieleen, jossa esimerkiksi kuninkaallinen henkilö puhuessaan itsestään, käyttää monikkoa "me". Ja jos kuningas käy kaupassa, tekemistä ei ilmaista samalla tavalla kuin puhuttaessa tavallisista ihmisistä. Kuninkaan kävelyllekin taisi olla oma verbi.. 

Raamattu on siis käännetty juuri tälle thai-kielen versiolle ja tätä kieltä käytetään myös jumalanpalveluksissa. Tavallaan tässä tilanteessa ollaan länsimaisin raamatuntutkimuksen silmin katsottuna hukattu se idea, joka raamatunkäännöstyössä on ollut - siis se, että käännös vastaisi mahdollisimman tarkasti alkuperäistä heprean- tai kreikankielistä tekstiä. Ja Raamatun alkuperäinen kieli on usein hyvin arkista. Jeesuksen puhutellessa Jumalaa, hän käyttää sanaa "Abba", jonka voisi kääntää myös "isukiksi". Siitä on teitittely tai korkean kielen ilmaisut kaukana.

Toisaalta on vaikea kuvitella, että tässä kulttuurissa pyhä kirja olisi voitu kääntää jollekin muulle kielelle kuin tälle "korkealle kielelle", koska thaimaalainen hierarkinen ajattelu näkyy myös tietysti kielessä. Pyhän ja korkean edessä polvistutaan myös kielen kautta. Palaan blogissa uskonnollisen kielen herättämiin kysymyksiin ja näkökulmiin, kun pääsemme kurssille, joka käsittelee tätä korkeaa kieltä.

Kuten ehkä kirjoituksesta huomaa, kieleen liittyvät kysymykset pyörivät koko ajan mielessä. Kohta viisi  kuukautta kielikoulua takana ja intensiivisin vaihe menossa. Aamupäivät kuluvat läksyjen parissa, iltapäivästä mennään kouluun ja sitten illalla lepuutetaan aivoja tai kerrataan vähän lisää. Oppiminen on haastavaa ja hauskaa edelleen! Meille on taas siunaantunut mahtava opettaja - "khruu soon phasathai keng" niin kuin thaissa sanottaisiin.

Sadekauden ja kielikiemuroiden keskeltä Hyvää kesää Suomeen!

Tero

Arvokas vanhuus

Astelemme paahtavassa kuumuudessa pitkin kapeita ja mutkittelevia kujia. Tällä alueella ihmiset elävät vaatimattomissa olosuhteissa ja yrittävät tulla toimeen sillä vähällä, mitä heillä on. Asunnot ovat pieniä. Avoimista ovista näen, miten monet perheet elävät yhdessä ainoassa huoneessa - "keittiö" huoneen toisella laidalla, sänky ja patjapino toisella. Vaatteita roikkuu henkareissa sekä talon sisä- että ulkopuolella. Joku näyttää pitävän kioskia kotinsa ovella ja toinen myy erilaista rautaromua. Talojen eteen on kyhätty katoksia, joiden alle keräännytään auringolta suojaan. Kujilla kuuluu ja tuoksuu elämä: ruuan käryä, jätteiden lemua, puheen sorinaa, radion räminää ja leikkivien lasten kiljahduksia.

Saavumme asuinyhteisön keskukseen "katetulle" terassille, jossa vietetään tänään syntymäpäiviä! Kaikki alueen vanhukset ovat saaneet kutsun juhlaan, jonka Samrongin seurakunta järjestää yhteistyössä paikallisen asuinyhdistyksen kanssa.



Seuraan hetken aikaa hieman sivummalta, miten parhaimpiinsa pukeutuneet vanhukset täyttävät vähitellen juhlapaikan. Katselen läkähdyttävässä kuumuudessa näitä tuhansien tarinoiden kasvoja. Tilanteessa on vieraudesta huolimatta jotain hyvin tuttua. Olen nimittäin omassa työssäni Porvoon suomalaisessa seurakunnassa ollut useissa vastaavanlaisissa juhlissa. Mitenköhän täällä..?
Katsotaan...


Ennen juhlan alkua vanhukset saavat keskustella voinnistaan ja terveydestään sairaanhoitajien kanssa ja mittauttaa siinä samalla verenpaineensa.

Juhla alkaa yhteislaululla. Jäykkyys ja muodollisuus katoaa viimeistään siinä vaiheessa, kun pastori nostattaa juhlakansan ylös ja saa lanteet liikkumaan musiikin tahdissa. Keinuvat lanteet, leikki ja laulu herättävät hilpeän naurun, ja näyttää siltä kuin jokainen läsnäolija olisi ilon valtaama!

Juhlapuheessaan Samrongin seurakunnan pastori Yohan puhuu ikääntyvien ihmisten tarpeellisuudesta ja arvosta: "Harmaantuneet hiukset ja ryppyiset kasvot ovat merkki vanhuuden tuomasta

elämänkokemuksesta ja viisaudesta". Niinpä!

Kirkon Diakoniajohtaja kertoo juhlaväelle lukemastaan Thaimaan kuninkaan haastattelusta. Kuningas (joka itse on lähes sata vuotias) oli haastattelussa todennut, että vanhuus on niin arvokas asia, että hän itse aikoo elää ainakin 120-vuotiaaksi! Ehkä nämäkin rouvat...

Juhlan nuorimmat osoittavat kunnioitustaan vanhuksille ikivanhan perinteen mukaisesti. Yhteen liitetyille kämmenille valutetaan tuoksuvaa vettä ja samalla toivotetaan onnea ja kiitetäänn elämänkokemuksesta ja vanhuuden viisaudesta . 

Rot naam eli vedellä valelu on merkki arvostuksesta. Sen tekevät tavallisesti perheen nuorimmat vanhemmille.

  Ja sitten siunattiin lapset! Perinteeseen nimittäin kuuluu, että kunnianosoituksen vastaanottaja puolestaan pirskottaa vettä nuoremman päähän ja siunaa hänet.

Lahjaksi vanhukset saavat pesuvadin, joka sisältää mm. saippuaa ja shampoota.

Emännät ovat hääränneet höyryävien patojen äärellä koko aamupäivän. 

Yhteinen ateria kruunaa juhlan.

Vaikka olosuhteet ovat erilaisia, ikääntyvien ihmisten perustarpeet ja toiveet ovat kaikkialla aika samanlaisia. Palaan kotiin hikisenä, mutta juhlasta vaikuttuneena. 

Arvokas vanhuus ja tuhansien tarinoiden kasvot mielessäni!

 Katariina

Thaimaan evankelisluterilainen kirkko aloitti työn ikääntyvien ihmisten parissa vuonna 2003. Vanhustyö aloitettiin, koska vanhusten ongelmien huomattiin olevan kasvussa. 

Kummivanhustyö on mahdollisuus auttaa ikääntyviä ihmisiä ja antaa tukea turvalliseen vanhuuteen. Viime vuonna alkaneen kummivanhustyön kautta apua saa säännöllisesti noin 40 vanhusta, joista suurin osa asuu Bangkokin alueella. Kummivanhukset saavat apua mm. kaupassakäyntiin tai saattajan lääkäritapaamiselle. Kaikkein vähäosaisimmille annetaan säännöllistä kuukausitukea päivittäisiin menoihin.

Kummituki Thaimaan kummivanhuksille on 25e/kk.

Lisätietoja:  www.suomenlahetysseura.fi/kummit

Jokapäiväinen leipämme

Auringonpaahde ei ole vielä alkanut. Aamuisessa hämärässä Bangkokissa liikkuu kauppiaita toreilta metallisten kärryjen kanssa kadunvarsille. Monet heistä ovat lähteneet liikkeelle, kun olen itse kääntänyt kylkeä yöllä ensimmäisen kerran. He pystyttävät kojunsa, puristavat mehunsa valmiiksi ja pujottavat lihat tikuille ja sitten odottavat miljoonakaupungin heräämistä, jos se on koskaan täysin edes nukahtanut.

Aamuinen koulumatkamme kulkee useamman katukeittiön lävitse, joissa käryää öljy ja erilaiset kasvikset ja lihat. Sillan alla joki haisee neljänkymmen asteen voimalla, mutta ihmiset istuvat tyytyväisinä betonisella terassilla survoen aamiaisriisiä suuhunsa samalla, kun ruskea vesi loiskuu veneen saapuessa laiturille. 

  

Katukeittiöt ovat monelle thaimaalaiselle ainut mahdollisuus elättää itsensä omalla työllään

Kielikoulun opettajamme sanoo veneellä matkustamisen olevan "antaraay" eli vaarallista, koska vene pysähtyy vain hetkeksi laiturille ja kyytiin pitää hypätä sukkelasti. Olemme toistaiseksi kuitenkin pysyneet kuivina venematkojen ajan. Hypätään siis kyytiin. Aamuisin veneet ovat täysiä, mutta jostain löytyy aina tilaa. Osalla työmatkalaisista on sylissään keitto pussiin pakattuna ja pieni nyytti riisiä. 

Veneessä otetaan kiinni katosta olevasta narusta.

                                    

Määränpäässä hypätään veneestä ja kadunvartta pitkin kävellään koululle mopojen suhahdellessa vierestä. Pienen matkan aikana näkyy useampi kärry, joiden ympärillä käy kuhina. Hedelmiä, eräänlaista kahvisekoitusta, porsasta tikun nokassa ja grillattua lonkeroa tarjolla. Jään ostamaan hedelmäkauppiaalta pussillisen ananasta. Se maksaa 20 bahtia eli noin 50 senttiä. 

Tuoreita hedelmiä löytyy kaikkialta. Kuvassa limeä.

Kielikoulun jälkeen on syytä syödä lounasta - ja tarjontaa riittää. Kotiinsa saa vietyä myös ruokaa - mitä ihmeellisemmät ruokalajit pakataan kymmeneen eri pussiin aina mausteista lähtien. Kotona voi ihmetellä sitten, että mikä sekoitetaan mihinkin ja jos ylipäätään sekoitetaan.. 

Ravintoloissa, kahviloissa ja kaupoissa on mukava käydä, koska lähes poikkeuksetta palvelu pelaa.   Asiakapalvelu tarkoittaa joko sitä, että joku palvelee asiakasta tai sitten asiakas palvelee itse itseään. Jälkimmäinen malli taitaa olla yleisempi monessa suomalaisessa ruokalassa ja kaupassa.

Monet thaimaalaiset syövät illallisensa valtavissa kauppakeskuksissa, joissa ravintoloita on melkein enemmän kuin muita kauppoja. Toinen ja edullisempi vaihtoehto on edelleen ruokailla kadunvarsilla. Koko aasialainen keittiö on katettu nenän eteen, joka kulmalle. Tietäisipä vaan mitä tilata.. 

Ankat roikkuvat paahteessa

Tänä iltana kuitenkin vuorossa kotikeittön tarjoilut - fuusio kitchen: suomi - thaimaa. Kaapissa on vielä suomalaista sipulikeittoa, jonka pohjalta voi tehdä jauhelipihvejä, mutta siihen lisätään thai-mausteita. Vuorossa on siis tulisia mummon jauhelihapihvejä riisin ja hedelmäpohjaisen salaatin kanssa. Ennen nukkumaanmenoa pilkotaan vielä hedelmiä aamupalalle. Parvekkeeltamme näkyy työmaa, jossa on vielä yhdentoista  aikaan liikettä. Työmaan nurkalla on iso teltta, josta pilkottaa valoa. Työmiehet ovat  todennäköisesti Bangkokia ympäröivistä maakunnista, eikä heillä ole tässä kaupungissa kotia. Mietin minkälainen on heidän iltapalansa. Parvekkeelta näkyy myös vastaikkaisella kadulla olevan firman oma henkien temppeli. Monissa niistä on esimerkiksi pullo cokista pillillä varustettuna, hedelmiä ja hieman ruokaa. Henget ovat nälkäisiä samalla tavoin kuin ihmiset. Jos niitä ei ruokita, myynti alkaa takkuamaan tai pomon poika sairastuu.

Eläviä äyriäisiä myydään chinatownissa kadunvarsilla

Täällä ei kierrätetä, vaan kaikki roskat ja ruuanjätteet työnnetään samaan pönttöön. Kierrätys tapahtuu sen jälkeen. Kerrostaloissa hyödylliset tavarat löytävät pian uudet omistajat. Lopullisesta kierrätyspisteestä tai paikasta ei ole tietoa. Joku arveli, että lopullinen lajittelu tapahtuu käsin kaatopaikalla. 

Aurinko laskee ja pian ympäri Bangkokia herätyskellot pirisevät.

Tero

Armoa

Viime sunnuntaina kirkonkellot kutsuivat meitä Samrongin seurakuntaan. Kaksi muukalaista otettiin vastaan thaimaalaisella vieraanvaraisuudella. 

Esittelyt, tervetulotoivotukset ja aplodit ennen messun alkua kuuluivat asiaan.

Nuoret messuavustajat johdattivat ristikulkueen sisälle kirkkoon.

Messun yksi mieleenpainuvimpia tilanteita oli lasten huomioiminen. Alkulaulujen ja ripin jälkeen kaikki lapset kutsuttiin alttarin eteen siunattavaksi. Seurakunta rukoili heidän puolestaan ja lähetti lapset pyhäkoulumatkalle. Lapset palasivat pyhäkoulusta viettämään ehtoollista yhdessä muun seurakunnan kanssa. 

Urut on täällä korvattu messubändillä, jonka kokoonpano vaihtelee. Messua toimittava seurakunnan pappi soitti tällä kertaa syntikkaa ja papin veli toimi solistina. Laulujen sanoja saattoi seurata valkokankaalta - jos vain olisi osannut lukea!

Kirkkokaveriksi Katariina sai neliviikkoisen Valentinen. Pieni tyttö asustaa äitinsä kanssa Armon kodissa.

Messun jälkeen kirkkosali tyhjennttiin muovituoleista, lattialle levitettiin ruokailumatot ja höyryävät ruokakulhot kannettiin "pöytään". Tapana on, että seurakunta aterioi yhdessä aina messun jälkeen. Tuntuu siltä, että jotain hyvin oleellista on tavoitettu!

Messun jälkeen vierailimme Armonkodissa. Armonkoti on ensikoti, joka tarjoaa tukea ja valmennusta vaikeassa elämäntilanteessa raskaana oleville nuorille naisille. Useimmat Armonkotiin tulevista naisista ovat raskauden takia perheensä hylkäämiä. 

Tavallisesti naiset saapuvat Armonkotiin muutamamia viikkoja/kuukausia ennen synnytystä. Synnytyksen jälkeen äidit lapsineen voivat asua Armonkodissa 3-4 kuukautta. Moni Armonkotiin tulevista äideistä on ennen synnytystä ajatellut antaa lapsensa adoptoitavaksi, mutta Armonkodissa saamansa tuen ja valmennuksen jälkeen päättänytkin pitää lapsensa. Turvallinen ja välittävä yhteisö antaa toivoa selviytymisestä.



In Thailand

• every year large number of woman go through pregnancy without any support from their family
• most of these women are rejected by their families
• often women are left by their husbands during pregnancy
• there is a high rate of suicide attempts among pregnant women in difficult situations
• thousands of women try illegal abortion every year, with high risk for their own and their babies's health
• every year, newborn babies are left behind on different places all over Thailand
• each of these babies tells a sad story of a woman's tragedy and need for help