Arvokas vanhuus

Astelemme paahtavassa kuumuudessa pitkin kapeita ja mutkittelevia kujia. Tällä alueella ihmiset elävät vaatimattomissa olosuhteissa ja yrittävät tulla toimeen sillä vähällä, mitä heillä on. Asunnot ovat pieniä. Avoimista ovista näen, miten monet perheet elävät yhdessä ainoassa huoneessa - "keittiö" huoneen toisella laidalla, sänky ja patjapino toisella. Vaatteita roikkuu henkareissa sekä talon sisä- että ulkopuolella. Joku näyttää pitävän kioskia kotinsa ovella ja toinen myy erilaista rautaromua. Talojen eteen on kyhätty katoksia, joiden alle keräännytään auringolta suojaan. Kujilla kuuluu ja tuoksuu elämä: ruuan käryä, jätteiden lemua, puheen sorinaa, radion räminää ja leikkivien lasten kiljahduksia.

Saavumme asuinyhteisön keskukseen "katetulle" terassille, jossa vietetään tänään syntymäpäiviä! Kaikki alueen vanhukset ovat saaneet kutsun juhlaan, jonka Samrongin seurakunta järjestää yhteistyössä paikallisen asuinyhdistyksen kanssa.



Seuraan hetken aikaa hieman sivummalta, miten parhaimpiinsa pukeutuneet vanhukset täyttävät vähitellen juhlapaikan. Katselen läkähdyttävässä kuumuudessa näitä tuhansien tarinoiden kasvoja. Tilanteessa on vieraudesta huolimatta jotain hyvin tuttua. Olen nimittäin omassa työssäni Porvoon suomalaisessa seurakunnassa ollut useissa vastaavanlaisissa juhlissa. Mitenköhän täällä..?
Katsotaan...


Ennen juhlan alkua vanhukset saavat keskustella voinnistaan ja terveydestään sairaanhoitajien kanssa ja mittauttaa siinä samalla verenpaineensa.

Juhla alkaa yhteislaululla. Jäykkyys ja muodollisuus katoaa viimeistään siinä vaiheessa, kun pastori nostattaa juhlakansan ylös ja saa lanteet liikkumaan musiikin tahdissa. Keinuvat lanteet, leikki ja laulu herättävät hilpeän naurun, ja näyttää siltä kuin jokainen läsnäolija olisi ilon valtaama!

Juhlapuheessaan Samrongin seurakunnan pastori Yohan puhuu ikääntyvien ihmisten tarpeellisuudesta ja arvosta: "Harmaantuneet hiukset ja ryppyiset kasvot ovat merkki vanhuuden tuomasta

elämänkokemuksesta ja viisaudesta". Niinpä!

Kirkon Diakoniajohtaja kertoo juhlaväelle lukemastaan Thaimaan kuninkaan haastattelusta. Kuningas (joka itse on lähes sata vuotias) oli haastattelussa todennut, että vanhuus on niin arvokas asia, että hän itse aikoo elää ainakin 120-vuotiaaksi! Ehkä nämäkin rouvat...

Juhlan nuorimmat osoittavat kunnioitustaan vanhuksille ikivanhan perinteen mukaisesti. Yhteen liitetyille kämmenille valutetaan tuoksuvaa vettä ja samalla toivotetaan onnea ja kiitetäänn elämänkokemuksesta ja vanhuuden viisaudesta . 

Rot naam eli vedellä valelu on merkki arvostuksesta. Sen tekevät tavallisesti perheen nuorimmat vanhemmille.

  Ja sitten siunattiin lapset! Perinteeseen nimittäin kuuluu, että kunnianosoituksen vastaanottaja puolestaan pirskottaa vettä nuoremman päähän ja siunaa hänet.

Lahjaksi vanhukset saavat pesuvadin, joka sisältää mm. saippuaa ja shampoota.

Emännät ovat hääränneet höyryävien patojen äärellä koko aamupäivän. 

Yhteinen ateria kruunaa juhlan.

Vaikka olosuhteet ovat erilaisia, ikääntyvien ihmisten perustarpeet ja toiveet ovat kaikkialla aika samanlaisia. Palaan kotiin hikisenä, mutta juhlasta vaikuttuneena. 

Arvokas vanhuus ja tuhansien tarinoiden kasvot mielessäni!

 Katariina

Thaimaan evankelisluterilainen kirkko aloitti työn ikääntyvien ihmisten parissa vuonna 2003. Vanhustyö aloitettiin, koska vanhusten ongelmien huomattiin olevan kasvussa. 

Kummivanhustyö on mahdollisuus auttaa ikääntyviä ihmisiä ja antaa tukea turvalliseen vanhuuteen. Viime vuonna alkaneen kummivanhustyön kautta apua saa säännöllisesti noin 40 vanhusta, joista suurin osa asuu Bangkokin alueella. Kummivanhukset saavat apua mm. kaupassakäyntiin tai saattajan lääkäritapaamiselle. Kaikkein vähäosaisimmille annetaan säännöllistä kuukausitukea päivittäisiin menoihin.

Kummituki Thaimaan kummivanhuksille on 25e/kk.

Lisätietoja:  www.suomenlahetysseura.fi/kummit

Jokapäiväinen leipämme

Auringonpaahde ei ole vielä alkanut. Aamuisessa hämärässä Bangkokissa liikkuu kauppiaita toreilta metallisten kärryjen kanssa kadunvarsille. Monet heistä ovat lähteneet liikkeelle, kun olen itse kääntänyt kylkeä yöllä ensimmäisen kerran. He pystyttävät kojunsa, puristavat mehunsa valmiiksi ja pujottavat lihat tikuille ja sitten odottavat miljoonakaupungin heräämistä, jos se on koskaan täysin edes nukahtanut.

Aamuinen koulumatkamme kulkee useamman katukeittiön lävitse, joissa käryää öljy ja erilaiset kasvikset ja lihat. Sillan alla joki haisee neljänkymmen asteen voimalla, mutta ihmiset istuvat tyytyväisinä betonisella terassilla survoen aamiaisriisiä suuhunsa samalla, kun ruskea vesi loiskuu veneen saapuessa laiturille. 

  

Katukeittiöt ovat monelle thaimaalaiselle ainut mahdollisuus elättää itsensä omalla työllään

Kielikoulun opettajamme sanoo veneellä matkustamisen olevan "antaraay" eli vaarallista, koska vene pysähtyy vain hetkeksi laiturille ja kyytiin pitää hypätä sukkelasti. Olemme toistaiseksi kuitenkin pysyneet kuivina venematkojen ajan. Hypätään siis kyytiin. Aamuisin veneet ovat täysiä, mutta jostain löytyy aina tilaa. Osalla työmatkalaisista on sylissään keitto pussiin pakattuna ja pieni nyytti riisiä. 

Veneessä otetaan kiinni katosta olevasta narusta.

                                    

Määränpäässä hypätään veneestä ja kadunvartta pitkin kävellään koululle mopojen suhahdellessa vierestä. Pienen matkan aikana näkyy useampi kärry, joiden ympärillä käy kuhina. Hedelmiä, eräänlaista kahvisekoitusta, porsasta tikun nokassa ja grillattua lonkeroa tarjolla. Jään ostamaan hedelmäkauppiaalta pussillisen ananasta. Se maksaa 20 bahtia eli noin 50 senttiä. 

Tuoreita hedelmiä löytyy kaikkialta. Kuvassa limeä.

Kielikoulun jälkeen on syytä syödä lounasta - ja tarjontaa riittää. Kotiinsa saa vietyä myös ruokaa - mitä ihmeellisemmät ruokalajit pakataan kymmeneen eri pussiin aina mausteista lähtien. Kotona voi ihmetellä sitten, että mikä sekoitetaan mihinkin ja jos ylipäätään sekoitetaan.. 

Ravintoloissa, kahviloissa ja kaupoissa on mukava käydä, koska lähes poikkeuksetta palvelu pelaa.   Asiakapalvelu tarkoittaa joko sitä, että joku palvelee asiakasta tai sitten asiakas palvelee itse itseään. Jälkimmäinen malli taitaa olla yleisempi monessa suomalaisessa ruokalassa ja kaupassa.

Monet thaimaalaiset syövät illallisensa valtavissa kauppakeskuksissa, joissa ravintoloita on melkein enemmän kuin muita kauppoja. Toinen ja edullisempi vaihtoehto on edelleen ruokailla kadunvarsilla. Koko aasialainen keittiö on katettu nenän eteen, joka kulmalle. Tietäisipä vaan mitä tilata.. 

Ankat roikkuvat paahteessa

Tänä iltana kuitenkin vuorossa kotikeittön tarjoilut - fuusio kitchen: suomi - thaimaa. Kaapissa on vielä suomalaista sipulikeittoa, jonka pohjalta voi tehdä jauhelipihvejä, mutta siihen lisätään thai-mausteita. Vuorossa on siis tulisia mummon jauhelihapihvejä riisin ja hedelmäpohjaisen salaatin kanssa. Ennen nukkumaanmenoa pilkotaan vielä hedelmiä aamupalalle. Parvekkeeltamme näkyy työmaa, jossa on vielä yhdentoista  aikaan liikettä. Työmaan nurkalla on iso teltta, josta pilkottaa valoa. Työmiehet ovat  todennäköisesti Bangkokia ympäröivistä maakunnista, eikä heillä ole tässä kaupungissa kotia. Mietin minkälainen on heidän iltapalansa. Parvekkeelta näkyy myös vastaikkaisella kadulla olevan firman oma henkien temppeli. Monissa niistä on esimerkiksi pullo cokista pillillä varustettuna, hedelmiä ja hieman ruokaa. Henget ovat nälkäisiä samalla tavoin kuin ihmiset. Jos niitä ei ruokita, myynti alkaa takkuamaan tai pomon poika sairastuu.

Eläviä äyriäisiä myydään chinatownissa kadunvarsilla

Täällä ei kierrätetä, vaan kaikki roskat ja ruuanjätteet työnnetään samaan pönttöön. Kierrätys tapahtuu sen jälkeen. Kerrostaloissa hyödylliset tavarat löytävät pian uudet omistajat. Lopullisesta kierrätyspisteestä tai paikasta ei ole tietoa. Joku arveli, että lopullinen lajittelu tapahtuu käsin kaatopaikalla. 

Aurinko laskee ja pian ympäri Bangkokia herätyskellot pirisevät.

Tero