maanantai 2. joulukuuta 2013

Ehkä kaikki menee hyvin?

  
Etualalla evankelista Wisaran,
 taaempana mies,
joka haluaa olla kristitty.
Vakavan oloinen mies katsoo minua ja odottaa. Papin kai pitäisi tässä kohtaa kysyä tai sanoa jotain.

Auringonvalo siivilöityy bambukirkon raoista kasvoilleni. Viereisessä pöydässä istuu työtovereita, thaimaalaisia ja yksi suomalainen. Pienelle vaatimattomalle pöydälle on katettu hedelmiä ja keksejä. Kirkon virkaa toimittavan bambumajan lattia on savinen ja allamme notkuvat muovituolit. 

Ympärillä koko Baan Rai Pattanan kylän elämä, äänet ja tuoksut. Lapset raahaavat seinän toisella puolella nukkuvaa koiraa jaloista ja nauravat. Koira ei ole moksiskaan. Taitaa olla tottunut tähän leikkiin.


Etsin oikeita thai-kielen sanoja mielestäni - ja oikeita sanoja ylipäätään. Omalla äidinkielelläänkin papin tulee olla jotenkin "herkillä" tällaisessa tilanteessa. Kyseessä on iso päätös. Haluaisin tutustua mieheen, mutta en kuitenkaan kuulustella. Haluaisin yrittää vastata hänen kysymyksiinsä, mutta en saarnata. 

"Kuulin evankelista Wisaranilta, että haluaisit ottaa vastaan kasteen?"

Vakava mies nyökkää. Wisaran on kertonut, että mies on harkinnut kasteelle tulemista useamman kuukauden. He ovat käyneet yhdessä monia keskusteluja. Nyt päätös on kuitenkin selvästi tehty.

"Haluaisin kuulla, miksi haluat tulla kastetuksi?"

Mies puhuu lyhyesti ja saan selvää sen verran, että jostain syystä päätös on syntynyt juuri nyt, itse asiassa edellisenä yönä,  ja se tuntuu hyvältä. Mies hymyilee ja samoin tekee evankelista Wisaran vieressäni.

Päätökseen saattaa olla vaikuttanut se, että viikonlopun aikana kylässä on järjestetään opetuslapseus-koulu, joka muistuttaa aika tavalla kotoista rippikoulua. Koulutusta on tullut vetämään teologian tohtori Lilja Kinnunen-Riipinen, lähetystyön konkari ja monille paikalla olijoille jo tuttu henkilö. Lilja on on myös Bangkokissa toimivan luterilaisen seminaarin johtaja.
Lauantain koulutukseen tuli kymmenien
 kilometrien päästä ihmisiä, jotka halusivat oppia
kristinuskon perusasioita. Tiet alueella ovat usein
huonokuntoisia ja hankalia,
joten paikalle tosiaan on haluttava.
Evankelista Wisaran, toivottavasti pian pastori Wisaran,
tekee Pohjois-Thaimaassa korvaamatonta työtä.
Suurin osa ihmisistä on paikalla juuri hänen ansiostaan.


Minä sain koulutuksen aikana toimia mallina - keskustelimme siitä, mitä valkoinen väri
viestittää jumalanpalveluksessa. Wisaran tulkkasi opetusta akha-kielelle.


Kerron lyhyesti miehelle kasteen merkityksestä. Rajallinen kielitaito panee papinkin sanomaan asiat tiivisti ja konkreettisesti.

"Kaste on lahja, jota ei tarvitse ansaita. Sitä ei tarvitse koskaan uusia, vaikka kuka tahansa sanoisi niin. Siinä Jumala lupaa kulkea vieressäsi läpi elämän ja kuoleman".

Käymme läpi miehen kanssa messun kulkua ja kerron hänelle, että kasteen jälkeen hän saa myös kastekynttilän, jonka hän voi sytyttää esimerkiksi aina silloin, kun Jumalaan uskominen tuntuu vaikealta. Silloin hän muistaa kastepäivänsä ja sanat, jotka hänelle lausutaan.

Mies kuuntelee tarkasti ja nyökkää. Arvelen, että hän pitää kastekynttilään liittyvästä ajatuksesta. Elämä täällä Pohjois-Thaimaan syrjäseuduilla ei ole helppoa, ja siksi rukouskynttilälle voi hyvinkin tulla käyttöä. Ehkä myös silloin, kun joka paikassa riehuvat henget koettelevat uskoa. Vaikka suurimmalle osalle meistä suomalaisista henget eivät ole todellisuutta, monille thaimaalaisille ne ovat sitä hyvin suuressa määrin.

Mies odottaa vielä hiljaisena vastapäätä, josko papilla olisi vielä jotain kerrottavaa.

Kakistan kurkkuani ja kysyn olisiko hänellä jotain kysyttävää minulta?

Mies pudistaa päätään. Ojennan käteni ja sanon olevani hyvin iloinen siitä, että seuraavan päivän messusta tulee merkittävä juhla myös hänelle. Mies puristaa kättäni, hymyilee ja lähtee takaisin ystäviensä luokse.

Heti miehen lähdettyä mietin, että menikö tämä ihan niin kuin pitää. Lilja ja Katariina toteavat, että se oli sitten pastorin ensimmäinen thai-kielinen toimituskeskustelu. Niinpä taisi tosiaan olla.
    
MInä yritän lausua sanoja oikein ja mietin, että miten
näitä keskusteluja käytiin Suomessa. Kaikki tuntuu erilai-
selta, mutta lopulta ydinkysymys on sama. Miksi haluan
olla kristitty? Miksi haluan ottaa vastaan kasteen?
Pian miehen jälkeen Wisaran ilmoittaa minulle, että kastettavaksi haluaisi tulla vielä eräs nainen ja kaksi lasta. Vaikka uutiset ovat tietysti iloisia, paineita alkaa kerääntyä  niskaani. Jo pelkän ehtoollismessun toimittaminen thai-kielellä ja aivan uudessa tilanteessa jännittää, mutta nyt messun luonne on muuttunut täysin. Meillä on neljä kastetta! Haasteena lienee se, että Suomessa vastaavanlaiset tilanteet suunniteltiin huolellisesti pienintä yksityiskohtaa myöten. Ruotsin- tai englanninkieliset tilaisuudet sitäkin tarkemmin. 


Nyt kuitenkin messun kielenä thai ja akha. Ja tapa tehdä asioita täysin toinen. Ja oman työnsä suomalainen haluaa tehdä mahdollisimman hyvin ja huolellisesti.

Nappaan hedelmiä ja jään odottelemaan muita kasteelle haluavia pieneen juttuhetkeen. 


Kun olen käynyt kaikkien kanssa kastekeskustelut nousen ja menen hakemaan vettä, jota minulle tarjoillaan varjoisassa nurkassa bambukirkon vieressä. Nauttiessani kylmästä vedestä mietin, että täällä niin moni ihminen ja niin monet tilanteet opettavat minua jatkuvasti, vaikka minut on palkattu tänne opettamaan toisia. 

Kaikkein tärkein opetus ainakin toistaiseksi on ollut se, että on päästettävä sellaisesta ajattelutavasta irti, että minä voisin jotenkin hallita ja kontrolloida tilanteita. Seuraavana päivänä on messu ja neljä kastetta, enkä ole yhtään kartalla siitä, miten työnjako thaimaalaisten työtovereiden kanssa sujuu, tai siitä ilmaantuuko kaikki kastettavat paikalla, tai tuleeko heitä mahdollisesti lisää.. tai..  luetteloa voisi jatkaa aika pitkään.

On kai luotettava siihen, että jokin suurempi kantaa. Hörppään lisää vettä ja katselen miten tytöt nauravat ja leikkivät koirien kanssa. Höyryäviä kattiloita ja hedelmäkulhoja kannetaan lisää kirkon sisälle rakennettuun ruokapöytään, johon mahtuu jokainen. Bambukirkosta kuuluu iloista puheensorinaa. Pian aletaan harjoitella ristikulkuetta ja ristinmerkin tekemistä. 

Ehkä se huominen menee ihan hyvin. Ehkä kaikki menee ihan hyvin.



Tero 



Sunnuntain koittaessa kuljimme kulkueessa kylän halki.


Alttarille tuotiin kulkueessa Raamattu, kynttilät ja kukkia.
Pieni altari sai koristeensa ympäröivästä luonnosta.


Messussa kastettiin neljä ihmistä. Pienen pojan päälle puettu
"liian suuri" alba puhutteli minua, vaikka poika tuntui alkuun nolostuvan siitä.
Se kuvastaa osuvasti liian suurta armoa,
johon meidät kaikki kasteessa puetaan.

Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kastetuillle annettiin kastekynttilät.

Kansallispuku ilmentää kansan omaa identiteettiä.
Se on näkyvä tapa kertoa kaikille, keitä he ovat.


Messun päätteeksi Herran siunaus lausuttiin kolmella kielellä:
suomeksi, thaiksi ja akha-kielellä.

Jokaisen ihmisen toive on tulla nähdyksi. Ehkä tuo toive korostuu
niiden parissa, joiden oma kulttuuri ja olemassaolo on koko ajan uhattuna.
Koko kylä asettui kuvaan messun jälkeen riisipellon laitaan. Meidän taaksemme
kylä toivoo kovasti omaa kirkkoa. Jos kaikki sujuu hyvin,
kirkon rakentaminen alkaa alkuvuodesta 2014.
Lähetysseura tukee kirkon rakennusta.
Bongaa kuvasta linssilude koira
.
Tytöt ja leikkikaveri.



"Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka".  Matt. 28.











2 kommenttia:

  1. Tuon tänne tervehdyksen blogistani kuuden vuoden takaa, jolloin muistelin Bangkokin Lad Phraon seurakunnan ensimmäistä kastetta jouluna 1981. Kirkon koko kastettu jäsenmäärä oli silloin vielä alle kymmenen.
    http://mutkimus.vuodatus.net/lue/2007/09/114-kutsuttuna

    Tuossa kirjoituksessa muistelin, miten seurakuntamme toisen kasteen jälkeen kuiskasin suomalaiselle työtoverille: "Ei näihin mokomiin totu". Ihan samalta tuntui lukea tätä kirjoitustasi ja kokemustasi. Ei näihin ole vielä kymmenien vuosien jälkeenkään tottunut. Aina tämä sykähdyttää!! Kiitos tästä välähdyksestä.
    Maija Mäkelä

    VastaaPoista
  2. Terveisiä Salosta! Wisaran on ollut Salon seurakunnan stipendiaattina opiskelunsa ajan, nyt meillä on hänen siskonsa Kanya, joka on paraikaa harjoittelussa Salossa. Aivan huikea tunne olla osa thaimaalaista elämää, varsinkin stipendiaatin kautta.

    VastaaPoista