Lähetystyön tuoksusta paastoon

On paahtavan kuuma. Hiekkatiellä tuuli nostattaa pölyn kasvoille. Pujottelemme tuk-tukien ja mopojen katkemattomassa virrassa. Vaikuttaa siltä, että jokaisella kuskilla on aina etuajo-oikeus, sillä liikenne etenee ilman pysähdyksiä, jokainen raivaa oman tilansa ja kaaoksessa tuntuu sittenkin olevan jonkinlainen järjestys. Bangkokin jälkeen Phnom Penh tuntuu maaseudulta. Kaikki on kotoista ja konstailematonta. Vähän kulunutta, rähjäistä ja jotenkin sinne päin.

Pieniä katuja kulkiessa tuntuu astuvansa keskelle ihmisten arkista elämää.Täällä elämä tulee sanan mukaisesti iholle, rönsyilee vastaan kaikkine väreineen. Kodeista tulee päiväsaikaan pieniä putiikkeja: partureita, räätäleitä, ompelimoja, pajoja ja verstaita. Ompelukoneet kannetaan ulos ja pöytiä ja kojuja kyhätään kadulle. Kaikkialla tehdään ruokaa ja myydään sitä. Lämpimään ilmaan sekoittuu käryävän grillin ja palaneen hiilen tuoksu. 

Kambodza on yksi Thaimaan naapurimaista. Se on köyhä valtio, jonka väestö saa pääosin elantonsa maataloudesta. Suurin osa (95%) maan asukkaista on theravada-buddhalaisia khmerejä, jotka puvuvat khmerin kieltä. 

Phnom Penhin katuja kulkiessa tuntuu vaikealta ajatella, että täällä kohtaamieni ihmisten lähihistoria on synkkääkin synkempi: Pol Potin hirmuvallasta ja pitkästä sisällissodasta on kulunut vain muutama vuosikymmen. 

"The Tuol Sleng Genocide Museum" on entinen koulu, joka Pol Potin hallintakauden aikana muutettiin vankilaksi.
Kaiken yksilöllisyyden ja vapauden tukahduttanut Angkar-järjestelmä valvoi kambodžalaisia, joiden tuli tehdä samaa työtä, syödä samaa ruokaa ja käyttää samoja vaatteita. 

Kambodza palasi vuoteen nolla: yksityisomaisuus kiellettiin, perinteet, uskonto, teatteri, musiikki, sanomalehdet jne. lakkautettiin ja kirjastot, sairaalat, koulut ja muut julkiset rakennukset hylättiin. Kaupungit sujettiin, ja puolet väestösät joutui jättämään kotinsa. 
Kambodzan kansanmurha oli yksi vuosisadan pahimmista inhimillisistä katastrofeista: 
erään arvion mukaan surmansa sai yli viidesosa maan väestöstä. 

Tapasimme David Simonin Phnom Penhin Tumnobtekin kirkossa. Myös David ja hänen perheensä joutuivat sisällissodan aikana jättämään kotinsa. ”Kaikki uskonnon harjoittaminen oli kiellettyä, mutta kukaan ei voinut kieltää minua rukoilemista.” Tänä päivänä David opettaa Phnom  Penhissä khmerin kieltä ja on yksi seurakuntansa peruspilareista - tuleva pappi.

Lähes 30 vuotta kestäneen sisällissodan seuraukset näkyvät  yhteiskunnassa. Hyvin konkreettisella tavalla ne näkyvät esimerkiksi ikärakenteessa - yli puolet kansasta on alle 21-vuotiaita. 

Mutta selviytymistahtoa ja uskoa tulevaisuuteen löytyy. Suomen Lähetysseura tukee Cambozhassa järjestöjä, jotka puolustavat erityisesti lasten ja nuorten ihmisoikeuksia ja antavat valmiuksia hyvään ja turvalliseen aikuisuuteen.

www.first-step-cambodia.org

http://www.mluprussey.org.kh/about-us.html

Kaiken näkemämme ja kokemamme jälkeen tuntui hyvältä istahtaa kirkon penkkiin tuhkakeskiviikkona ….. Kirjavan ja hyvin kansainvälisen seurakunnan keskellä olo oli kotoisa. Ja kaikki tuntui turvallisen tutulta. ”Jumala, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun uskollisuutesi ylös pilviin.”

Kotimatkalla Tuk-tukin kyydissä haistelin lähetystyön tuoksuja, katumuksen merkki otsassani. Katumuksen merkki - ja pelastuksen.